MAZDA JA ITALIALAINEN MUOTOILU – KAUNEUTTA RAKKAUDESTA

Mazda ja italialainen muotoilu – kauneutta rakkaudesta

Japanilainen autosuunnittelija ja journalisti Hideyuki ”Hide” Miyakawa tapasi kääntäjä Maria Luisa ”Marisa” Bassanon Torinon autonäyttelyssä vuonna 1960. Silloin kohtasivat paitsi kaksi ihmistä, joiden rakkaustarina jatkuu vieläkin, myös italialainen rakkaus kauniita asioita kohtaan ja japanilainen teknologinen neuvokkuus. Se oli historiallinen hetki, jonka vaikutus on heijastunut moniin Mazda-malleihin tulevien vuosikymmenten varrella.

Ensikatsomalta ainakin vaikuttaisi siltä, että japanilainen ja italialainen muotoilu ovat mitä selkeimmät vastakohdat toisilleen. Ne näyttävät aivan erilaisilta, mutta niiden erot ulottuvat paljon pintaa syvemmälle molempien kulttuurien perustavanlaatuisiin olemuksiin. Länsimaisten yhteisöjen historiaan on iskostunut vankkoja geometrisiä muotoja, mistä Rooman Colosseum, kreikkalaiset pylväsjärjestelmät ja goottilaiset katedraalit ovat hyviä esimerkkejä. Japanilaisessa zen-ajattelussa sen sijaan arvostetaan jatkuvaa liikettä, sopeutuvaisuutta ja uudistumista. Voimakkaimmiksi katsotaan asiat, joilla ei ole pysyvää muotoa, kuten tuuli tai vesi. Tällaiset ominaispiirteet ovat muovanneet molempien maiden kulttuureita. Ne heijastuvat myös uudenaikaisten tuotteiden muotoilutavoissa, mikä koskee myös ajoneuvoja. Italialaisten suunnittelemat autot ovat iskostuneet autoilumaailman muistiin mieleenpainuvina ja aistikkaina muotoina, siinä missä japanilainen auto on yleensä levollinen, virtaava ja sopusointuinen. Toisaalta usein sanotaan, että vastakohdat vetävät toisiaan puoleensa.

Tuorein esimerkki vastakohtien yhteen tulemisesta on Ikuo Maedan palkittu muotokieli ”Kodo: Soul of Motion”, jonka perusteella Mazdan henkilöautoja on suunniteltu vuodesta 2010 alkaen. Sen avulla ilmaistaan kauneutta ja tunnetta, mihin ammennetaan innoitusta aiemmasta yhteistyöstä italialaisten kanssa. Samalla kuitenkin säilytetään vahva yhteys japanilaisiin perinteisiin ja kulttuuri-identiteettiin. Nämä näennäisesti vastakkaiset asiat yhdistyivät 1960-luvulla, kun japanilainen autosuunnittelija ja journalisti rakastui italialaiseen naiseen, jolle autot ja Japani olivat intohimo. Tällä parilla oli yhteyksiä sekä Mazdaan että Bertonen kaltaisiin legendaarisiin italialaisiin suunnittelutaloihin, joten heidän kauttaan idän ja lännen välille muodostui kestävä yhteys. Syntyi jotain sellaista, jota monet autoista innostuneet kutsuvat täydelliseksi asiaksi: japanilaisen tekniikan ja italialaisen muotoilun yhdistelmä.

Sydän vain huokaa amore, desu ne?

Kaikki alkoi vuonna 1960. Hideyuki ”Hide” Miyakawa oli 22-vuotias, kun hän otti ystävänsä kanssa lomaa autonsuunnittelutyöstä lähteäkseen maailmanmatkalle moottoripyörillä. Reitti kulki Kaakkois-Aasian, Intian, Pakistanin ja Lähi-idän kautta Eurooppaan, ja matkalla parivaljakko kirjoitti kokemuksistaan artikkeleita japanilaiseen lehteen. Yksi paikka Euroopassa oli erityisesti Hiden mieleen: “Saapuessani Italiaan 1960, ensin Roomaan ja sitten Torinoon, ymmärsin välittömästi olevani erityisessä paikassa. Kulttuuri, taide ja tyyli olivat kaikkialla.” Myös Torinon autonäyttely tietenkin kiinnosti näitä autonsuunnittelijoita. Siellä Hide tapasi Marisan, joka oli yksi monista näyttelyn kansainvälistä yleisöä varten palkatuista kääntäjistä. Tämä nuori torinolaisnainen opiskeli japania mutta oli myös kiinnostunut autoista. Hide vastavuoroisesti ihannoi Italiaa ja oli oikea autohullu, joten heidät oli kuin luotu toisilleen.

Marisa ei tyytynyt vain esittelemään Hidelle ja tämän ystävälle autonäyttelyä, vaan kutsui heidät perheensä kotiin lounaalle. Hiden ja Marisan välille syttyi kipinä heti ensitapaamisella, ja nuoreen japanilaismieheen tykästyivät myös Marisan perheenjäsenet. He antoivat Hidelle kodin, jossa hän sai asua, vaikka Marisa lähti vuodeksi Hiroshimaan opiskelemaan. Vuonna 1961 Hide matkusti kotimaahansa Marisan luokse. Silloin hän pääsi tapaamaan Marisan isäntäperheen kautta Tsuneji Matsudan, joka oli silloinen Mazda Motor Corporationin pääjohtaja. He keskustelivat muotoilun merkityksestä japanilaiselle autoteollisuudelle, mistä alkoi Hiden vaikutus yhtiön ajattelutapaan. Marisa ja Hide kihlautuivat, ja vuoden kuluttua he avioituivat. He palasivat pian Torinoon, ehkä osittain sen vuoksi, että se oli Marisan koti. Varmempi syy on siinä, että Torino tarjosi heille täydellisen paikan seurata yhteistä intohimoaan eli kauniita autoja. Siellä sijaitsivat Italian kolme parasta carrozzeriaa eli legendaariset autonkorien suunnittelutalot Bertone, Ghia ja Pininfarina. Pariskunta alkoi toimia välittäjinä niiden ja japanilaisten autonvalmistajien välillä. Mazda, joka etsi tapaa saada tulevat henkilöautot erottumaan edukseen, otti tilaisuuden avosylin vastaan.

Arkinen alku

Mazdan ja Bertonen ensimmäinen yhteisprojekti näki päivänvalon vuonna 1963, kun osuvasti nimetty Mazda Familia julkaistiin. Tämä kompakti perheauto oli ensiaskel yhtiön menestykselle alemmassa keskiluokassa, johon tulivat jatkoksi esimerkiksi Mazda Familia 1000, Mazda 323 ja nykypäivän Mazda3. Ensin julkaistiin kaksiovinen tourer, ja vuotta myöhemmin sedan. Vuonna 1965 Familia-sarja täydellistettiin coupe-mallilla. Se jää kauas eksoottisista urheiluautoista, mutta siitä huolimatta Bertonen tyyli näkyy sen muotoilussa selvästi. Olihan sen suunnitellut nuori Giorgetto Giugiaro, josta oli tulossa tärkeä henkilö koko automaailmalle yleensä ja erityisesti Japanin ja Italian pitkäkestoiselle suhteelle. Hänelle tämä suhde kävi järkeen alusta asti: ”Sodan jälkeen amerikkalaiset saivat japanilaiset ymmärtämään, että uuden alun on oltava erilainen. Amerikkalaiset sotilaat ajoivat Japanissa amerikkalaisilla autoilla ja Japanin teollisuus sai tästä väistämättä vaikutteita. Mutta amerikkalaiset autot olivat mittasuhteiltaan täysin vääränlaisia, eivätkä ne sopineet Japanin kapeille teille. Japani ymmärsi sillä olevan enemmän yhteistä Euroopan, esimerkiksi Italian kanssa. Me suunnittelijoina olimme tärkeitä tämän yhteistyön luomisessa: Japanilaiset hurmaantuivat tavastamme nähdä asioita ja siitä mitä meillä olisi tarjottavana”, Giugaro kertoo. Tämä japanilaisen teknologian ja italialaisen estetiikan yhdistelmä osoittautui jättimäiseksi menestykseksi. Mazda Familia -sarjan ensimmäisen sukupolven autoja valmistettiin noin 400 000 kappaletta vuosina 1963–1968, ja se kahmi kokoluokassaan huiman 44 %:n markkinaosuuden. Kumppanuus oli silti vasta alussa.

Edistyksen valo

Giorgetto Giugiaro syntyi taiteilijaperheeseen ja jo varhaisessa iässä hän halusi itsekin taiteilijaksi. Autojen muotoilusta hän innostui opiskellessaan taidetta Torinossa, joten hän alkoi käydä teknisen suunnittelun iltakursseilla. Hänen poikkeukselliset lahjansa eivät jääneet huomiotta, ja vuonna 1959 vasta 21-vuotiaasta Giorgettosta tuli Torinon Bertone Styling Center -suunnittelutalon johtaja. Tämä nuori suunnittelija teki vaikutuksen myös Hideen, joka patisti Mazdan johtoporrasta tilaamaan Giorgettolta lisää malleja. Hänellä olikin jo valmiina juuri siihen hetkeen sopiva ajatus. Muotoillessaan suhteellisen säyseää Mazda Familiaa hän myös luonnosteli jännittävää neliovista sedan-mallia, jossa oli avantgardistisia ominaisuuksia, kuten etuveto ja Mazdan kiertomäntämoottori. Konseptin työnimi oli SP8, ja sen tyylikäs ulkoasu oli juuri sellainen, jollaista Mazda kaipasi suurelle sedanille, jota se suunnitteli Mazda Familian seuraajaksi. Siihen tosin haluttiin tavanomainen iskumäntämoottori ja takaveto. Teknologiset erot paikattiin mukautuksilla, kuten vähentämällä hiukan muotoilun kiilamaisuutta. Näin SP8:sta tuli ”Luce”, joka tarkoittaa italiaksi valoa, ja kirkas valo siitä tulikin. Mazda Lucen muotoilua kuvailtiin mainoksessa näin: ”Solakka, virtaviivainen ja tyylikäs – pehmeät ja klassiset muodot”. Se ei ollut suinkaan liioittelua. Kun Luce julkaistiin vuonna 1965, sen siro kori, pitkä keula, tunnusomainen pilarimuotoilu ja kaksoisajovalotosuivat automaailmassa ajan hermoon. Myös kansainvälinen muotoilujohtaja Maeda arvostaa Giugiaron luomusta: ”Luce Coupé edusti Mazdalla tyylikkyyttä.” Tuotanto alkoi vuonna 1966, jolloin Mazda-henkilöautoa alettiin ensimmäistä kertaa viedä Eurooppaan. Vienti kasvatti näkemystä siitä, että Mazda oli lähtökohtaisesti muotoiluun keskittyvä automerkki. Valo kirkastui edelleen vuonna 1969, kun Mazda Luce R130 Rotary Coupé julkaistiin. Se esiteltiin Tokion autonäyttelyssä vuonna 1967 nimellä Mazda RX 87 Touring Coupé. Tässä ylellisessä, kovakattoisessa coupe-mallissa oli kiertomäntämoottori, etuveto, kehyksettömät sivuikkunat ja näyttävä vinyylikatto. Se oli rohkea näyttö Mazdan halusta siirtyä edustusautoluokkaan, mikä ilmeni myös sen mainoslauseesta ”Lord of the Road” – vapaasti suomennettuna ”teiden herra”. Mazda Luce R130 -mallia valmistettiin alle tuhat kappaletta, ja siitä on tullut harvinainen keräilyauto. Vielä tärkeämpää on se, että Luce-sarja ylipäätään muistetaan ehkä ensimmäisenä japanilaisen autoteollisuuden ikonina.

Menneen katse suuntautuu tulevaan

Seuraavina vuosina italialainen muotoilu vaikutti yhä Mazda-malleihin. Yksi niistä oli ensimmäinen maailmanmarkkinoille viety kiertomäntämoottorimalli Mazda R100. Sitä valmistettiin vuosina 1968–1973, ja se kasvatti kiertomäntämoottorin suosiota etenkin Yhdysvalloissa, jossa myytiin yhteensä 100 000 coupea ja sedania. Toinen oli kuuluisan keskikokoisen Mazda 626:n edeltäjä Mazda 616, joka oli myynnissä vuosina 1970–1979. Samaan malliin perustui Mazda RX-2, joka edelleen valoi amerikkalaiseen yleisöön innostusta kiertomäntämoottoria kohtaan ja voitti Yhdysvalloissa vuoden tuontiauton palkinnon vuonna 1972. Ei ole yllätys, että Hiden ansiosta muodostunut yhteys Bertoneen yleensä ja erityisesti Giorgette Giugiaroon vaikutti syvästi myös urheiluhenkisempiin Mazda-malleihin.

Giorgetto Giugiaro johti Bertonen suunnittelutaloa kuuden vuoden ajan, kunnes siirtyi Carrozzeria Ghialle, jossa hän antoi muodon useille legendaarisille superautoille. Yksi hänen kuuluisimmista luomuksistaan oli vuoden 1967 De Tomaso Mangusta, jossa oli keskimoottori ja takaosassa ainutlaatuinen, pitkittäin kahdeksi jaettu konepelti. Se avautui siipiovien tavoin, ja samaa rakennetta käytettiin vuonna 1970 Mazda RX-500:ssa. Se oli vaikuttava konseptiauto, jossa oli keskelle sijoitettu kiertomäntämoottori ja joka puski tekniikan rajoja kauemmas kuin koskaan ennen. Vuonna 1981 Bertone ja Mazda tekivät jälleen yhteistyötä ja loivat Mazda MX-81 Arian, joka oli upea konseptiauto. Autonäyttelyissä se herätti kohua futuristisella muotoilullaan, jossa takavalot oli sijoitettu C-pilariin. Muut valmistajat omaksuivat saman rakenteen omiin malleihinsa vasta paljon myöhemmin. Sen ilmanvastuskerroin 0,29 oli myös aikaansa edellä. Mazda MX-81:n ehkä uskomattomin ominaisuus oli kuitenkin sen sisätiloissa, sillä tavanomaiset mittarit oli korvattu näytöllä. Tällainen virtuaaliohjaamo oli tuolloin vielä täyttä tieteisfiktiota.

Yhteiselo jatkuu

Ikuo Maeda arvostaa edelleen italialaissuunnittelijoita: ”Italia on maa, jossa perinteet ovat juurtuneet syvälle. Minusta on ihailtavaa ja yllättävää, että he kykenevät luomaan uutta mutta samalla kuitenkin kunnioittavat perinteitään.” Hänellä on edelleen italialaisen taiteilijan Enzo Marin muotoilema paperiveitsi, jonka hän sai isältään ja joka avasi hänen intohimonsa muotoilua kohtaan. ”Tämä esine edustaa todella tärkeää hetkeä elämässäni”, hän kertoo. ”Se on käytännöllinen, ja siitä on helppo pitää kiinni. Se on malliesimerkki italialaisesta muotoilusta.” Hän muistaa lämmöllä ensitapaamistaan Giugiaron ja Giovanni Bertonen kanssa. Hän oli silloin yläasteikäinen: ”Minusta he olivat mahtavia. En tietenkään ymmärtänyt, mistä he puhuivat. En itse asiassa edes muista, puhuivatko he italiaa vai englantia. Vaikutuksen tekivät heistä huokuva innostus ja heidän kykynsä ilmaista ajatuksiaan kenelle tahansa. Se oli sellaista tyypillistä italialaista eloisuutta.” Ikuo Maeda otti tehtäväkseen yhtenäistää Mazdan muotoiluajattelun vuonna 2010. Silloin hän piti entisajan yhteistyön Bertonen ja Giugiaron kanssa kirkkaana mielessään. Jinba ittai, hevosen ja ratsastajan ykseys, ulottuu nimittäin yhtä lailla muotoiluun kuin teknologiaan.

Maeda viitoitti Mazdan muotoiluajattelua suunnittelemalla Vision Coupé mallin vuonna 2017. Silloin hän yhdisti jälleen Italian ja Japanin parhaat puolet: ”Minulla on ollut useita italialaisia autoja. Niiden rakentajat ovat tunteneet auton sisimmän. Italialaisissa autoissa näkyy ammattilaisten kädenjälki ja erinomainen tyyli. Menneen yhteistyön vaikutus on edelleen vahva nykypäivänä. Vision Coupé on konseptiauto, joka edustaa meidän aikaamme tulkittua ja päivitettyä tyylikkyyttä. Se on rakennettu italialaisen aistikkuuden hengessä, mutta sovitettu japanilaisten vaatimuksiin.” Maeda poimi italialaisten 60-luvulta lähtien rakentamista malleista heidän tapansa rakentaa teknologia vahvoihin kehyksiin, sen sijaan että tekniikka mielivaltaisesti käärittäisiin ”vaatteisiin”. Yhdistämällä tämän ajattelutavan perinteisen japanilaisen käsityötaidon vivahteisiin, kuten sopusointuisesti virtaaviin linjoihin ja luonnollisiin muotoihin, hän toi osuvasti yhteen menneisyyden opit ja Mazdan oman vision tulevaisuudesta.

Hide jatkoi yhteistyötä Giugiaron kanssa vuoteen 1992, jolloin hän päätti jättää autosuunnittelun taakseen. Hän osti Marisan kanssa luomutilan ja viinitarhan Toscanasta, jossa pariskunta viettää vielä tänäkin päivänä hyvin ansaittua dolce vitaa. Hänellä oli keskeinen asema Japanin vaikutusvaltaisimpien autonsuunnittelijoiden joukossa, eikä sitä tulla unohtamaan. Vuonna 2017 hänen nimensä lisättiin Japanin autoteollisuuden kunniagalleriaan. Se oli upea huipentuma tarinalle nuoresta miehestä, joka lähti moottoripyörällään maailmalle ja löysi elämänsä rakkauden.